Aatos, eli tarhalla ollessaan Dustin on tullut Suomeen noin 5v sitten. Nyt Aatokselle joudutaan kuitenkin etsimään uusi koti koirasta itsestään johtumattomista syistä.

Nykyinen koti kertoo:

Aatos on noin 7v podenco-poika, painaa n. 20kg, säkäkorkeus n.55cm. Luonteeltaan Aatos on vekkuli, tyypillinen podenco. Hän pärjää toisten koirien kanssa ja kaikkien ihmisten kanssa, on ihmisrakas. Erikoisesti hän tulee toimeen pienten lasten kanssa. Luonteeltaan leikkisä, kiltti, ei vähääkään vihainen. Itsepäinen. Käy papan kanssa saunassa ja ottaa löylyjä kuin miehet. Hän on meillä kotona tottunut elämään vapaasti. Omakotitalon puolen hehtaarin piha on aidattu. Tilaa on juosta. Olemme harrastaneet metsässä vapaana juoksemista mikä tosin on viime aikoina jäänyt vähälle.

Aatos meni kotihoitoon Länsi-Suomeen kesäkuussa ja hoitaja kertoo:

Aatos on itsenäinen ja itsepäinen. Hyvin tulee toimeen muiden koirien kanssa, mutta ei sinänsä hae heidän seuraa vaan enempi touhuilee/makoilee yksinään. Aatos on kyllä tottunut koirakavereihin, edellisessä kodissä oli useampi koira. Hän on utelias, tutkii vähän mitä pöydille on jäänyt ja mielellään kyllä laittaisi suuhunsa kaikki jos ruokaa pöydällä on. Saa oven auki, kun ollaan ulos lähdössä ja oikein innoissaan hyppii ovea vasten, istuu hienosti pyydettäessä, on perso namuille ja onkin hiukan tuhti, mutta nyt on kuntokuuri alkanut, niin ylimääräset siitä kyllä lähtee. Aatos on ulkona riehakas spurttailija, tykkää pullikoida vedessä, sisällä rauhallinen ja uinuilee pedissään. Aatokselle haetaan kotia mieluiten omakotitalosta, jossa on aidattu piha, missä poika saa touhuta omiaan. Aatos oli viimeinen jolle haettiin paikkaa ja kun hän oli jäänyt yksin, niin että koirakaverit oli jo lähteneet, ilmeni eroahdistusta. Siksi olisi hyvä, jos Aatoksella olisi kotona joku kaveri, ehkä hän saa siitä turvaa.

28.9.2013
Aatos on ollut nyt neljä kuukautta kotihoidossa täällä Nousiaisissa. Aatos on osoittautunut erittäin nopeaksi oppimaan uusia asioita ja ottaa kavereista mallia. Aatos kyllä sopeutuu yksinäisenkin koiran eloon, kunhan ei tarvitse koko päivää yksin viettää. Aatos voisi sopia hyvin johonkin maataloon, missä saisi olla mukana talon touhuissa. Pysyy hienosti pihalla vaikka portitkin on auki. Saattaa tutkia ja rymytä ihan omiansa useita tuntia kaivellen ja ihmetellen mitä kaikkea kivaa saattaakaan maan uumenista löytyä. Aatos rakastaa metsässä vapaana juoksentelua ja täällä me tehdään pitkiä lenkkejä kahdesti päivässä. Sisällä Aatoksella ei riitä energiaa enää kuin nukkumiseen. Joskus pihalla saattaa innostua leikkimään nallen kanssa ja sitä viskelee ympäriinsä hetken, kunnes taas uutta mielekästä tekemistä löytyy. Hihnassa Aatos kävelee suht nätisti, kun on kaupungilla käyty. Autossa tykkää matkustaa, mutta joskus haukkuu, kun näkee ikkunasta koiria. Muuten ei paljon hauku, paitsi metsässä lenkillä joskus, jos bongaa pupun. Aatos on mahti kaveri ja soisi hänelle hyvän loppuelämän kodin.
 

Aatos on kotihoidossa Nousiaisissa, jonne häneen voi tulla tutustumaan ja kerron mielelläni lisää.

1. Jokaisen adoptointia harkitsevan tulee ensiksi tutustua sivujen Adoptio-osioon.
2. Seuraavaksi tulee täyttää kotiselvityslomake, jolla annetaan tärkeitä adoptioon liittyviä taustatietoja yhdistykselle ja koiravaraajalle.
3. Tämän jälkeen voit olla yhteydessä koiravaraajaan ja keskustella koirasta sekä adoptioon liittyvistä asioista tarkemmin. Yhteystiedot alla.

HUOM!
Koira on kuvailtu sen perusteella, minkälaiseksi koiran luonne ja käytös on arvioitu tarhaympäristössä. Luonne ja käyttäytyminen voivat siis muuttua kotiin tullessa.

Lisätietoja:

tiedotmaria

PVM 24.1.2013