Camilla on nuori ja vauhdikas galgo tyttö, ikää on reilun vuoden verran, liikkeet ja olemus vielä melko pentumaiset. Kovaa vauhtia pinkoi päättömästi nuoren koiran innolla ympäriinsä. Leikkisä ja energinen koira joka myös kauhean mielellään ottaa vastaan rapsuja. Valloittava tapaus. Camilla on ollut aikaisemmin Ecijan tarhalla mistä haettu Refugiolle. Pienehkö galgo, paino noin 18kg ja ja korkeus noin 55cm.

 

Kotihoitajan kertomaa:

Camila on ihastuttava tyttönen, "minigalgo". Yllättävän nopeasti on alkanut normiperhe-elämän salat avautua vaikka on ollut pennusta lähtien tarhalla. Hieman vielä jännittää tuntemattomat asiat kuten pesukoneen äänet ja muut kummallisuudet. Remmikävelyä opetellaan ja hyvin on alku lähtenyt. Samoin sisäsiisteyden opettelu, osaa mennä ulos asioilleen kun ovi on avoinna ja vapaa käynti piha-aitaukseen. Autossa matkusti rauhassa myös ja hienosti antaa käsitellä kaikin puolin. Nuoren koiran uteliaisuus voittaa hämmennyksen uusia asioita kohtaan ja kovasti on mukana kaikessa mitä tapahtuu seuraillen vieressä. Camila on kotihoidossa perheessä jossa on kaksi kouluikäistä poikaa (11 ja 9v) sekä 5 muuta eri rotuista ja eri ikäistä koiraa. Hakee kovasti kontaktia ihmisistä ja lasten kanssa innostuu leikkimään. Muiden koirien kanssa tulee hyvin juttuun, urosten ja narttujen. "Paras kaveri" on heti löytynyt uudesta laumasta, komea uros galgo ketä kovasti haastaa leikkiin, mutta myös pienempien koirien kanssa on aivan mainio. Camilaa on hauska seurailla kun liikkeet on nuoren koiran pomppimista ja kaikki on niin uutta, ihanaa ja jännittävää. Kovasti kiinnostaa kaikki tavarat kuten tämän ikäisiä yleensäkin mutta hyvin uskoo kun komentaa jättämään tavarat joihin ei saa koskea. Tykkää kanniskella tavaroita, kenkiä ja vaatekappaleita ympäriinsä. Camilalle paras koti on sellainen jossa on koirakaveri. Sopii myös hyvin lapsiperheeseen. "Mila" on kotihoidossa Itä-Vantaalla jonne voi tulla tutustumaan tähän hassuun pikku galgulaattoriin.  

1. Jokaisen adoptointia harkitsevan tulee ensiksi tutustua sivujen Adoptio-osioon.
2. Seuraavaksi tulee täyttää kotiselvityslomake, jolla annetaan tärkeitä adoptioon liittyviä taustatietoja yhdistykselle ja koiravaraajalle.
3. Tämän jälkeen voit olla yhteydessä koiravaraajaan ja keskustella koirasta sekä adoptioon liittyvistä asioista tarkemmin. Yhteystiedot alla.

HUOM!
Koira on kuvailtu sen perusteella, minkälaiseksi koiran luonne ja käytös on arvioitu tarhaympäristössä. Luonne ja käyttäytyminen voivat siis muuttua kotiin tullessa.

Lisätietoja:

tiedotkati

PVM 19.07.2012 / päivitetty 26.08.2012