Campi pelastettiin eräästä maalaistalossa, jossa se oli päivästä toiseen sidottuna kettinkiin ja lisäksi omistaja pahoinpiteli sitä esim. sitomalla rautalangan sen kuonon ympärille. Campi on todella symppis poika, joka on aluksi hiukan varovainen ja alistuvainen ihmistä kohtaan, mutta kun näkee, että sille ei tehdä pahaa, nauttii poika kovasti rapsutuksista. Poika kävelee tosi nätisti ja rauhallisesti hihnassa ja tottulee myös istumis-käskyä.Koska Campi on ollut aina sidottuna, eikä ole päässyt lenkkeilemään, sen lihakset ovat heikot mutta kasvavat varmasti nopeasti kun poika saa oikeanlaista liikuntaa ja ravintoa. Campin häntä ja korvat on typistetty ja toinen korva on kääntynyt väärään suuntaan. Campi vaikuttaisi tulevan hyvin toimeen myös muiden koirien kanssa - ainakin tyttöjen. Campi on noin 65 cm korkea ja painaa noin 30 kiloa.

1. Jokaisen adoptointia harkitsevan tulee ensiksi tutustua sivujen Adoptio-osioon.
2. Seuraavaksi tulee täyttää kotiselvityslomake, jolla annetaan tärkeitä adoptioon liittyviä taustatietoja yhdistykselle ja koiravaraajalle.
3. Tämän jälkeen voit olla yhteydessä koiravaraajaan ja keskustella koirasta sekä adoptioon liittyvistä asioista tarkemmin. Yhteystiedot alla.

HUOM!
Koira on kuvailtu sen perusteella, minkälaiseksi koiran luonne ja käytös on arvioitu tarhaympäristössä. Luonne ja käyttäytyminen voivat siis muuttua kotiin tullessa.

Lisätietoja:

tiedotmiia1

PVM 25.04.2013