Yoda joutuu etsimään uuden kodin nykyisen perheensä yllättävien elämänmuutosten vuoksi raskain mielin ja haluaisikin jatkossa kuulla uudelta kodilta kuulumisia ja tulla tapaamaan tätä mukavaa podencopoikaa. Yoda on ollut ainoana koirana. Yoda on noin 50cm korkea ja noin 18kg. Yoda on Helsingissä ja tapaaminen onnistuu sopimuksen mukaan. 

Nykyinen koti kertoo:

Yoda on 4v, ihana, komea, super kiltti, hellyyden kipeä, leikattu, podenco mix poika.
Yoda ei ikinä tekisi kenellekkään ihmiselle mitään ja kaipaa vain mukavan paikan missä oleskella ja välillä hakea palloa.

Yoda sopii ainoaksi koiraksi tai toisen koiran kaveriksi. Ei kuitenkaan toisen samanikäisen uroksen kaveriksi, koska rähinää saattaa tulla. Pentuja yoda osaa opettaa vanhemman koiran tyyliin ja leikkiä heidän kanssa. Lapsista yoda ei juuri perusta.Yoda on kasvanut pienen lapsen kanssa ja nuolee tytön kun tullaan kotiin muttei juuri muuten välitä. Remmirähjääjille rähisee samalla mitalla. Yoda lähtee myös oravien ja jänisten perään.Yoda on hyvin athleettinen ja tarvitsee ulkoilua. Tämä poika rakastaa juosta puistossa eikä pelkää leikkipainia. Yoda rakasaa nukkua sängyssä ja sohvalla.  Todellinen ihmisen paras ystävä!

 

Lue Yodan vanha kuvaus tarhalta

1. Jokaisen adoptointia harkitsevan tulee ensiksi tutustua sivujen Adoptio-osioon.
2. Seuraavaksi tulee täyttää kotiselvityslomake, jolla annetaan tärkeitä adoptioon liittyviä taustatietoja yhdistykselle ja koiravaraajalle.
3. Tämän jälkeen voit olla yhteydessä koiravaraajaan ja keskustella koirasta sekä adoptioon liittyvistä asioista tarkemmin. Yhteystiedot alla.

HUOM!
Koira on kuvailtu sen perusteella, minkälaiseksi koiran luonne ja käytös on arvioitu tarhaympäristössä. Luonne ja käyttäytyminen voivat siis muuttua kotiin tullessa.

Lisätietoja:

tiedotkati

PVM 21.04.2013