Carlos on kuuliainen mutta myös hieman pelokas koira. Carlos on hylätty tarhalle pentuikäisenä, sitä miksi se on hylätty ja mistä, ei ole tietoa. Carlos on ollut kodittomana seitsemän pitkää vuotta, kukaan ei ole ollut kiinnostunut antamaan sille kotia. Carlos oli hetken kotihoidossa mutta se palautettiin tarhalle koska se hajotti paikkoja yksin jäädessään. Juoksutarhassa olleessaan Carlos on rauhallinen, se ei juurikaan leiki. Carlos lähtee mielellään kävelylenkille, se kävelee nätisti hihnassa ja seuraa ulkoiluttajaansa katseellaan. Carlos pelkää toisia uroskoiria ja siksi olisi hyvä että se saisi kodin jossa sillä olisi narttukoira kaverina helpottamassa eroahdistusta. Carlos on 64cm korkea ja painaa n.25kg

Video Carlosista

1. Jokaisen adoptointia harkitsevan tulee ensiksi tutustua sivujen Adoptio-osioon.
2. Seuraavaksi tulee täyttää kotiselvityslomake, jolla annetaan tärkeitä adoptioon liittyviä taustatietoja yhdistykselle ja koiravaraajalle.
3. Tämän jälkeen voit olla yhteydessä koiravaraajaan ja keskustella koirasta sekä adoptioon liittyvistä asioista tarkemmin. Yhteystiedot alla.

HUOM!
Koira on kuvailtu sen perusteella, minkälaiseksi koiran luonne ja käytös on arvioitu tarhaympäristössä. Luonne ja käyttäytyminen voivat siis muuttua kotiin tullessa.

Lisätietoja:

tiedothanna

PVM 24.2.2017