Rubia etsii uutta kotia, koska nykyinen koti kaupungissa on tytölle aivan liian stressaava. Uusi koti onkin haussa rauhallisemmalta asuinalueelta.

Rubia on sisätiloissa oman perheen kesken kaikkien kanssa hyvin toimeentuleva, iloinen koira. Perheessä on toinen koira, jonka kanssa tulee hyvin toimeen. Rubia ei kuitenkaan leiki, eikä halua osallistua muuhunkaan ”yhteistoimintaan” toisen koiran kanssa. Rubia viihtyy omissa oloissaan ja läheisyyttä ja seuraa kaivatessaan tulee pyytämään sitä omilta ihmisiltä. Perheessä on myös teini ja pieni lapsi, joten tulee siis mainiosti toimeen lasten kanssa.
Vieraita Rubia alkuun vähän varoo, ja pysyy heistä kaukana. Kun ihminen käy useamman kerran kylässä, Rubia alkaa pikkuhiljaa tehdä tuttavuutta ja lopulta ystävystyy vieraan kanssa. Sen jälkeen hän uskaltaa joka kerta mennä tervehtimään iloisesti tulijaa, menee viereen sohvalle ja pyytää rapsutuksia. Miehiä pelkää pisimpään ja luontaisesti varoo enemmän. On kuitenkin miehiä, jotka ovat saaneet Rubian voitettua puolelleen.
Rubia on hyvin perso ruualle, ja ruokailuhetki saa edelleen hänet heittämään kieppejä ilmassa onnesta. Tekee myös kaikkensa ansaitakseen muita herkkupaloja.

Rubia pelkää uloslähtöä ja ulkona oloa todella paljon. Uloslähtötilanteessa pissaa usein sisälle tai rappuun. Voi pissata myös kävellessään. Ulkona hän pelkää muita ihmisiä, autoja, pyöriä, vaunuja, potkulautoja ym ym. eli kaikkea mikä liikkuu. Nykyinen koti sijaitsee keskusta-alueella, ja se on aivan liian vilkas paikka Rubialle. Rubia on todella stressaantunut ja ulkona liikkuminen stressaa sitä äärimmäisen paljon. Rubia tekee asiansa ulkona aina vain samaan kohtaan, ja sen jälkeen ei enää tee koko lenkillä mitään. Ei haistele ympäristöään, eikä tee muutakaan koiran luonnolle kuuluvia asioita, koska kaikki keskittyminen menee vain pelkäämiseen. Rubia pitää kotona rutiineista ja ne tuntuvat olevan todella tärkeitä sille. Koulutus positiivisella vahvistamisella on aloitettu Rubian kanssa, mutta kaupunkiympäristö on sen verran stressaava Rubialle, että edistyminen on todella hidasta. Rauhallisempaan ympäristöön päästessään Rubia kehittyy varmasti nopeasti. 

Maalla vapaana ollessaan Rubia on kuin eri koira, häntä pystyssä tutkii ympäristöään, juoksee, hyppelee, kahlailee vedessä ja nauttii elämästään. Myös hihnassa kulkeminen maalla sujuu hienosti, eikä se pelkää juurikaan. Pissaamis-ongelmaa ei myöskään maalla esiinny ollenkaan. 

Tätä nykyä Rubian mitat ovat n.40cm ja 8kg.

Vanha kuvaus Rubiasta v.2014:

Rubia on metsästäjän hylkäämä, noin 3v. pienikokoinen narttu. Rubia on kiltti, rauhallinen ja reipas tyttö, joka tykkää olla ihmisen lähellä. Rubia tulee hyvin toimeen kissojen, lasten ja muiden koirien kanssa. Rubia on noin 40cm ja 6kg.

19.1.2014 Rubia lensi kotihoitoon Suomeen

 

1. Jokaisen adoptointia harkitsevan tulee ensiksi tutustua sivujen Adoptio-osioon.
2. Seuraavaksi tulee täyttää kotiselvityslomake, jolla annetaan tärkeitä adoptioon liittyviä taustatietoja yhdistykselle ja koiravaraajalle.
3. Tämän jälkeen voit olla yhteydessä koiravaraajaan ja keskustella koirasta sekä adoptioon liittyvistä asioista tarkemmin. Yhteystiedot alla.

HUOM!
Koira on kuvailtu sen perusteella, minkälaiseksi koiran luonne ja käytös on arvioitu tarhaympäristössä. Luonne ja käyttäytyminen voivat siis muuttua kotiin tullessa.

Lisätietoja:

tiedotmaria

PVM 19.01.2014 / 11.12.2017