Kiko

Noin 1,5v. uros Suomessa (Pirkanmaa)

Kiko sai kodin Suomesta keväällä 2016 mutta joutuu nyt etsimään uuden kodin, koska perheen narttukoira ei hyväksy Kikoa.

Kikolle etsitään aktiivista, osaavaa ja tämäntyyppisistä koirista kokemusta omaavaa kotia, ensisijaisesti reippaan ja sosiaalisen nartun kaverina. Myös kotihoitopaikka haussa.

Nykyinen koti kertoo Kikosta:

Kiko on aivan mahtava tyyppi, hellä, iloinen ja rento. Se rakastaa juosta ja loikkia. Kiko sopeutui nopeasti tänne meidän kotiimme. Jonkun verran haukkuu oudoille äänille ja puolustaa pihaa ohi kulkevilta koirilta. Remmirähjäystä esiintyy, mutta kun on tarpeeksi välimatkaa ja hyviä namuja, niin ohitus onnistuu ongelmitta. Hihnassa kävely sujuu muuten hienosti. Vapaanakin kulkee metsässä hienosti. Muutamaa vierasta miestä Kiko on hieman pelännyt, mutta muuten rakastaa kaikkia. Sisäsiisteydessä on vielä hieman harjoiteltavaa. Osaa ihan hyvin peruskäskyt (tänne, istu, maahan, paikka). Kiko on noin 60cm ja 30kg.

Video Kikosta tarhalla

1. Jokaisen adoptointia harkitsevan tulee ensiksi tutustua sivujen Adoptio-osioon.
2. Seuraavaksi tulee täyttää kotiselvityslomake, jolla annetaan tärkeitä adoptioon liittyviä taustatietoja yhdistykselle ja koiravaraajalle.
3. Tämän jälkeen voit olla yhteydessä koiravaraajaan ja keskustella koirasta sekä adoptioon liittyvistä asioista tarkemmin. Yhteystiedot alla.

HUOM!
Koira on kuvailtu sen perusteella, minkälaiseksi koiran luonne ja käytös on arvioitu tarhaympäristössä. Luonne ja käyttäytyminen voivat siis muuttua kotiin tullessa.

Lisätietoja:
tiedotmaria

PVM 3.7.2026