Don

Noin 6-7v. uros Kotihoidossa Espanjassa

Don on ollut noin kolme vuotta Kim's Animal Rescue tarhalla ja pääsi huhtikuussa 2015 kotihoitoon Espanjassa. Don pelkäsi alkuun miltei kaikkea, erityisesti uusia ihmisiä. Se on erittäin kiltti ja alistuvainen poika, joka tulee toimeen hyvin muiden koirien kanssa. Donia on tarhaoloissa kiusattu paljon ja siksi olisikin parasta, jos se pääsisi taitavaan kotiin, jossa se olisi ainoa koira tai lempeän koirakaverin velipoika. Uudella kodilla pitäisi olla sille paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Don kävelee kauniisti taluttimessa. Don on n. 45 cm korkea ja 17 kg.

05/2015 Kotihoidosta kerrotaan, että Don on jo alkanut vähän rohkaistua, muutamia kertoja se on jopa hiukan aloittanut leikin ja juoksennellut rantahietikolla iloisesti. Pienin askelin eteenpäin - tästä pojasta varmasti kuoriutuu vielä lisää rohkeutta.

08/2015 Don on rohkaistunut edelleen. Vieraita Don menee vielä aluksi karkuun, mutta tulee vähän ajan päästä uteliaana katsomaan ja antaa vieraiden myös silittää pitäen pienen etäisyyden. Don seurailee jo muutenkin, jos kotihoitaja liikkuu kotona ja varsinkin ruuan perään tulee tuijottelemaan ja odottelee kahden muun koiran kanssa keittiön ovella, kun siellä laiteaan ruokaa. Don tunnistaa jo nimensä ja lempinimensä Donskun. Lenkille lähtiessä poika tulee luokse, että sille voi laittaa pannan ja taluttimen. Herkkujen kanssa Don on jo jonkun verran motivoitavissa mm. seuraamaan. Don pelkää vielä kaikkea äkkinäistä liikettä. Rauhallisesti pojan kanssa pitää olla, mutta nyt sitä voi jo taputella ja hieroa. Kynnet antaa leikata omassa kopassaan ihan hyvin. Don on sisäsiisti ja on rauhallisesti kotona hoitokodin kahden muun koiran kanssa. Don ei riko paikkoja eikä hauku yksinollessa. Ulkona menee hyvin, Don kävelee yleensä takana tai vierellä. Ei välitä muista koirista ulkona. Don tarvitsee osaavan ja lapsettoman kodin. Ei erityisesti pelkää lapsia, mutta koska Don tarvitsee enemmän rauhaa ja omaa aikaa on aikuinen koti sille parempi.

1. Jokaisen adoptointia harkitsevan tulee ensiksi tutustua sivujen Adoptio-osioon.

2. Seuraavaksi tulee täyttää kotiselvityslomake, jolla annetaan tärkeitä adoptioon liittyviä taustatietoja yhdistykselle ja koiravaraajalle.
3. Tämän jälkeen voit olla yhteydessä koiravaraajaan ja keskustella koirasta sekä adoptioon liittyvistä asioista tarkemmin. Yhteystiedot alla.

HUOM!
Koira on kuvailtu sen perusteella, minkälaiseksi koiran luonne ja käytös on arvioitu tarhaympäristössä. Luonne ja käyttäytyminen voivat siis muuttua kotiin tullessa.

Lisätietoja:
tiedottiina

PVM 21.5.2026