Blosson

 Noin 4-vuotias narttu Kotihoidossa Suomessa (Kuopio)

Arviolta noin 4-vuotias narttu Blosson on ollut tarhalla jo yli 2 vuotta ja se on alunperin pelastettu kunnalliselta tarhalta. Blosson istuu aina häkkinsä ovella surullisena ja sen olisi jo aika päästä pois tarhalta. Tyttö on tosi ihmisrakas ja rakastaa rapsutuksia ja ihmisen kanssa olemista. Blosson kävelee nätisti hihnassa ja tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa, mutta soveltuu varmastikin myös ainoaksi koiraksi.Blosson on noin 45-50 cm korkea.

9.3.2014 Blosson lensi kotihoitoon Suomeen

KOTIHOITAJAN KERTOMAA

Blosson-tyttö on varmasti vieläkin pökerryksissä elämänmuutoksesta ja uusista kuvioistaan, mutta tällä hetkellä näyttää olevan luonne rauhallinen, alistuvainen, herkkä, sosiaalinen, "tyttömäinen" ja kiltti herttaisuus! Sopeutumista ja peikkojakin vielä on, mutta paljon on myös jo opittu.

Blosson kulkee hihnassa tosi kauniisti (nyt flexissä), ei edes yritä vetää: kohtaa vastaantulijat ystävällisesti, tosin vielä niskakarvat pystyssä varmuuden vuoksi. Väistää rähjäävät kaverit ja antaa niille rauhoittavia signaaleja. Vieraita ihmisiä tervehtii hienostuneesti. Ei pompi vasten paitsi joskus turvaa hakiessa saattaa tulla nojautumaan vasten. Sisäsiisti on.

Lenkkeily on ihanan rentouttavaa ja leppoisaa nuuskutusta ja tunnelmallisesti voi maisemia ihailla kivellä istuen - Blosson vieressä (tai sylissä!) Mieluiten lenkillä voisi olla vaikka kuinka monta tuntia. Pyörän rinnalla tyttö osaa juosta (flexissä), vaikka mieluisampaa onkin tallustaminen pysähdyksin ja hajututkimuksin.

Sisällä tyttö viettää aikaa pääasiassa sohvalla pötköttäen ja lepäillen. Osaa kyllä etsiä piilotettuja nameja kätköistä ja pahvipakkauksista, hypätä sohvalle ja antaa tassua. Lelut ei vielä kiinnosta.

Koirapuistossa ollaan uskallettu käydä nyt pari kertaa kun siellä on ollut pieni lauma. Blosson näyttää nyt alun arkuudesta päästyään kovasti nauttivan siellä toisten kanssa spruttailusta ja painimisesta. Lenkilläkin on alkanut esittää leikkiinkutsua mukavannäkösille vastaantulijoille. Upeita liikkeitä ja vauhtia on! Irtioloa on 3 kertaa kokeiltu. Näyttää huolellisesti seuraavan missä ihminen liikkuu: on tullut myös kutsusta luokse, tosin vastaantulevat koirat meinaa vetää puoleensa.

Pelkoja on selätetty, mutta peikkoja on vielä voitettavana. Yksi niistä taitaa olla suljetun paikan kammo. Aluksi takana sulkeutuvat ovet ahdistavat, esim. talon ulko-ovi ja asunnon ovi, eikä Blosson niistä halunnutkaan tulla sisälle ollenkaan. Nyt ovista kävelee sisälle itsevarma tyttö täysin luontevasti sisäelämää viettämään! Kotona yksinoleminen ei vielä silti suju aivan sääntöjen mukaan. Blosson ei raavi ovia eikä seiniä eikä naapureiden mukaan pidä ääntä (kerran on kuulemma haukkunut). Mutta pikkutavarat, kengät, sähköjohdot ym on joutuneet tunteenpurkauksen kohteeksi, ja siksi ne on nyt piilotettu ja pöngätty kaappeihin pois näkyvistä.

Yksinolo on jo hieman helpottunut. Aamuisen tunnin lenkin (osa juoksua pyörän rinnalla) ja runsaan aamiaisen jälkeen Blosson jää rauhallisena ja unisena sohvalle naudan rustoluu seuranaan odottamaan työpäivän päättymistä. Päivän aikana luu häviää, mutta joskus on vielä muutakin askartelemista tytölle löytynyt.

Autoilua on pitkällisen kuivaharjoittelun jälkeen kokeiltu, mutta siitä hommasta Blosson ei tykkää vielä ei sitten ollenkaan. Käynnistämättömässä autossa hän osaa jo olla hienosti ihmisen kanssa sekä ovi auki että jopa ovi kiinni. Mutta kun auto lähtee liikkeelle, niin myös Blosson lähtee liikkeelle, ja silloin Blosson yrittää löytää poistumistien kaikilla neljällä tassullaan ja oikein hartiavoimin.

Lenkille lähtö sen sijaan on Blossonin mielestä hauskinta suomalaisessa elämässä. Tyttö on aivan lumoutunut havumetsävyöhykkeen ja reviirin tuoksuista, ja vaikka aika
ja paikka tuppaavatkin menettämään merkityksensä, niin tämä tyttö ei unohda lenkkikaveria, vaan kääntyy aina huolehtivasti katsomaan miten se kaksijalkainen ystävä selviytyy mukana seikkailussa. Välillä pitää myös käydä tökkäämässä kaveria kuonolla kylkeen ja varmistaa että onhan se ihminen siinä aivan oikeasti olemassa ja pitämässä huolta pienestä tytöstä. Ja onhan se!

Katso VIDEO

1. Jokaisen adoptointia harkitsevan tulee ensiksi tutustua sivujen Adoptio-osioon.
2. Seuraavaksi tulee täyttää kotiselvityslomake, jolla annetaan tärkeitä adoptioon liittyviä taustatietoja yhdistykselle ja koiravaraajalle.
3. Tämän jälkeen voit olla yhteydessä koiravaraajaan ja keskustella koirasta sekä adoptioon liittyvistä asioista tarkemmin. Yhteystiedot alla.

HUOM!
Koira on kuvailtu sen perusteella, minkälaiseksi koiran luonne ja käytös on arvioitu tarhaympäristössä. Luonne ja käyttäytyminen voivat siis muuttua kotiin tullessa.

Lisätietoja:

PVM 11.1.2026